Logistiikan jatkuva optimointi jätteiden erilliskeräyksessä

Ympäristöministeriö julkaisi hiljattain uuden valtakunnallisen jätesuunnitelman vuoteen 2027. Jätesuunnitelmassa esitetään kiertotalousyhteiskunnan tavoitteet vuoteen 2030 sekä toimet, joita valtionhallinnon ja muiden toimijoiden olisi tehtävä tavoitteisiin pääsemiseksi.

Valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteita ovat mm. jäte- ja tuotetiedon oikeellisuus ja digitaalisuus, yhdyskuntajätemäärän kasvun hidastuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen, sekä yhdyskuntajätteiden ja pakkausjätteiden kierrätyksen lisääntyminen. Jätesuunnitelmassa esitetyt tavoitteet ja toimet ovat sitovia valtionhallinnolle, mutta toimia tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan myös tuotanto-, kulutus-, ja jätehuoltoketjussa.

Valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa jätteiden erilliskeräyksestä ja keräysjärjestelmistä nostetaan esille seuraava huomio:

Suomen harvaan asutuilla alueilla erilliskeräyksen järjestäminen vaatii tyhjennysvälien, astiakokojen ja kuljetusreittien optimointia, jotta erilliskeräyksen ja kierrätyksen ympäristövaikutukset säilyvät positiivisina.

Resurssien, kuten työajan- ja polttoaineen, käytön tehostaminen ja ympäristövaikutusten minimointi kulkevat usein käsi kädessä. Jätteiden keräyksen jatkuvaan optimointiin ja näin ollen keräyksen ympäristövaikutusten vähentämiseen on jo nyt onneksi olemassa useita työkaluja.

Toiminnanohjausratkaisuihimme kuuluvan pilvipohjaisen VINGO Logistiikan työkaluilla vastataan valtakunnallisessa jätesuunnitelmassakin esiin nostettuun tyhjennysvälien ja kuljetusreittien optimointiin. VINGO Logistiikka ennakoi puolestasi kuukausiksi eteenpäin muun muassa reitillä olevan astiamäärän, kilometrit sekä reitin ajoon kuluvan ajan. Ajoreittejä voidaan näin järjestellä niin, että autojen kapasiteetit käytetään mahdollisimman hyvin. Ohjelmalla voidaan vertailla myös ajoreittien laskennallisia ja jo toteutuneita tietoja, esimerkiksi kilometrien ja astiamäärien osalta. Näin optimointimahdollisuudet reitillä, kuten liian usein tyhjennettävät astiat, paljastuvat ja keräystä voidaan edelleen tehostaa.

VINGO Logistiikan avulla näet reitin pisteet kartalla vaivattomasti. Voit tarkastella reitin karttapisteitä joko viikkokohtaisesti tai esimerkiksi suodattamalla kartalle vain tietyn astiakoon- ja tyhjennysrytmin palvelut. Voit myös tarkastella kartalla reittejä keskenään ja näin havainnoida, käydäänkö esimerkiksi samalla alueella kahdella eri reitillä. Näiden työkalujen avulla teet nopeita ja jatkuvia optimointeja siirtämällä kohteita eri viikoille, eri reiteillä. Voit löytää kohteita, joihin ajetaan pitkiä matkoja ja vähentää ajokilometrejä kasvattamalla astiakokoa tai astioiden määrää ja näin pidentää tyhjennysväliä. Pienillä muutoksilla voidaan saavuttaa vuositasolla isoja työaika- ja polttoainesäästöjä, kun optimointia tehdään säännöllisesti reittejä tarkkaillen.

Nopeasti kohonneiden polttoainekustannuksien huomioiminen laskutuksessa voidaan toteuttaa VINGON Lisätapahtumat -toiminnon avulla.

- Meiju Harjula, tuotepäällikkö

Lähde:
Ympäristöministeriön julkaisuja 2022:13, Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2027

Kysy lisää!

Kiinnostuitko ratkaisuistamme logistiikan jatkuvaan optimointiin? Kysy lisää!

Ota yhteyttä!